12.8.2018 Sani Duo

Saija ”Sani” Aartela on suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hänet tunnetaan myös Aikakone-yhtyeen solistina. Sanin sanoittamia biisejä Aikakoneen riveissä ovat mm. Odota, Tuhat yötä, Jos tahdot, Perhosten yö, Neiti Groove, Historiaan ja Linnunradalla. Hän on sanoittanut ja säveltänyt myös eri artisteille kuten mm. Suvi Teräsniska, Samuli Edelmann, Tapani Kansa, Janne Tulkki ja Anne Mattila. Sani on laulanut duettoja Samuli Edelmannin ja Janne Leinon ym. kanssa ja esiintynyt ja näytellyt lukuisissa musikaaleissa ja teattereissa. Hänet on palkittu Vuoden Tulokas-, Vuoden Sävellys- ja Vuoden Yhtye -Emmoilla.

Nelosen Vain Elämää -televisiosarjan kevätkaudella 2018 mukana oleva Sani julkaisi maaliskuussa 2018 uuden singlen nimeltä Hyvä.

Liput 15/13€. Etuhinta opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja Kymijoen Taidepato ry 2018 kannatusjäsenet. Showtime klo 18-19.30

Järjestää Kymijoen Taidepato ry

LUE LISÄÄ