5.12.2020 Michael Monroe, Sami Yaffa ja Linde Lindström

Itsenäisyyspäivän aaton kemut Pato Areenalla tässä- ole hyvä!! Legendaaristen Hanoi Rocks -muusikoiden Michael Monroen ja Sami Yaffan sekä mm. HIM-kitaristina tutuksi tulleen Mikko ’Linde’ Lindströmin muodostaman trion keikoilla kuullaan Hanoi Rocks -klassikoita, Michael Monroen soolomateriaalia sekä tarkoin valikoituja covereita. Illat ovat spontaaneja ja biisilistat muokkautuvat kunkin illan tunnelman mukaan.

Taitavien muusikoiden tiukan yhteissoiton ja hyvän fiiliksen lisäksi keikoista tekee erityisiä niiden aikana kuultavat tarinat. Yleisö pääsee kurkistamaan kulissien taakse ja kuulee kiehtovia tarinoita sekä biisien synnystä että legendojen uran varrelta. Kokoonpano sai alkunsa keväällä 2020 kun koronaviruspandemian mukanaan tuomat matkustusrajoitukset estivät Michael Monroen varsinaisen bändin keikat.

Trio keikkaili ensin kokoonpanolla, jossa Monroen ja Yaffan rinnalla nähtiin Popedasta tutuksi tullut Costello Hautamäki. Kolmikko kasvatti suosiotaan keikka keikalta. Monroen, Yaffan ja Hautamäen ensimmäinen esiintyminen oli Nelosen Ruutu+ -treenikämppälive ja sen jälkeen kolmikko esiintyi mm. loppuunmyydyllä Allas Sea Poolilla sekä yli 150 000 katselua keränneellä 45 Special -striimikeikalla.

Syksyn tullen Costello palasi takaisin Podedan keikoille, mutta Monroe ja Yaffa saivat rinnalleen taitavana kitaristina tunnetun Linden ja trion toiminta jatkuu.

Liput 35/32 €. Etuhinta opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, Kymijoen Taidepato ry 2020 kannatusjäsenet ja Kunto-Mekka asiakkaat (voimassa oleva asiakaskortti). Lippuennakko digilippu.fi ja TaideTupa PikkuSelma. Mahdollisten rajoitusten vuoksi lipunmyyntiä voidaan rajoittaa. Toimi siis ajoissa, osta lippusi ennakkoon!
Ovet ja etkot klo 19.00.Tapahtumassa a-oikeudet. K-18.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s