24.1.2021 Intuitiivisen maalaamisen iltapäivä

Ajankohta sunnuntaina 24.1.2021 klo 13-17 Taideruukilla VoimaVintin tiloissa 3. krs.

Mitä kaikkea ihmeellistä voikaan tapahtua kun heittäydyt maalaamaan kuin lapsi.
Ilman kontrollia, ilman ajatusta ettei osaisi.
Työpaja voi nostaa mieleen asioita, joita tietoinen muistisi ei ole käsitellyt.
Voit intuitiivisesti purkaa solmuja ja kipukohtia kankaalle värien ja muotojen avulla.
Tai hetki voi olla myös kevyttä ilon liplatusta.
Jokainen osaa maalata. Jokaisen työ on juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla. Sehän kumpuaa sieltä sydämestä ja sielusta. Kehosta ja mielestä.
Alitajunnan syövereistä.
Kankaalle tulee juuri sellainen maalaus kuin sillä hetkellä on tarkoitus tulla.
Et voi tehdä mitään väärin.
Jos hetki on oikea ja saan ohjausta maailmankaikkeudelta niin voit saada myös tulkinnan tai tekstin maalauksestasi.

Minkäänlaista kokemusta maalaamisesta et tarvitse.
Vain avoimen mielen ja rohkeuden olla oma itsesi.
Anna mahdollisuus myös jonkin uuden asian avautumiselle ja vanhasta irtipäästämiselle.
Ota mukaan taulupohja. Kaksikin voit halutessasi ottaa.
Muuta et tarvitse.

Työpajan hinta on 52 €, sisältää tarvikkeet sekä kahvin/teen ja pientä purtavaa.

Ilmoittautua voit;
hannele.jokiranta@voimasulka.fi tai
040 728 7091/Hannele
Maksutiedot saat tarkemmin ilmoittautuessasi.
Ota yhteyttä jos tulee kysyttävää.
Tervetuloa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s